Siirry sisältöön

28.6.2024

Kesätervehdys KUUMA-seudulta

Suomi on kansallisen vuosikellonsa mukaisesti siirtymässä heinäkuuksi kesälomamoodiin. Jokavuotinen keskustelu lomakauden siirtämisestä myöhemmäksi on tänä kesänä jäänyt vähäisemmäksi, mutta perustelut ovat jääneet hyvin mieleen jo aiemmista ulostuloista. Vaikka etätyön yleistyminen on saattanut tuoda osalle perheistä lisää pelivaraa junioreiden valvonta- ja ohjelmatoimistovastuisiin, koululaisten kymmenen kesälomaviikon toteuttaminen ei silti ole aivan yksinkertaista.

Tilanteeseen ei toisi helpotusta myöskään lomien siirtäminen enemmän elokuun puolelle, mitä erityisesti matkailuelinkeinon harjoittajat ovat toivoneet. Sillä olisi kuitenkin mahdollinen myönteinen vaikutus matkailuyritysten kävijämääriin niiden pystyessä pitämään ovensa pidempään auki eteläisen Euroopan asukkaiden tullessa kotimaisten matkailijoiden rinnalle. Säällä on nykyään hankalampi perustella parasta lomakuukautta. Hellettä saatiin tänä vuonna Suomessa laajasti jo toukokuussa ja toisaalta Etelä-Euroopan korkeat heinä-elokuun lämpötilat saattavat lisätä maamme houkuttelevuutta loppukesästä.

Mutta mitä Suomella tai KUUMA-seudulla on tarjottavana kotimaisille ja ulkomaisille matkailijoille? Perinteisenä keihäänkärkenä on monipuolinen luontomme, joka tarjoaa jo omalla alueellamme merellisen saariston sekä pohjoista Suomea muistuttavat erämaisemat. Nämä kaikki tunnin sisällä jo itsessään vetovoimaisesta ja kesäisin risteilijävieraiden ja muiden turistien täyttämästä Helsingistä. Lisäksi Suomi ja pääkaupunkiseutu on kiinnostava kohde erityisryhmille, mm. arkkitehdeille, kulttuurin ja taiteen asiantuntijoille, biologeille ym. tieteen ammattilaisille.

Suomessa järjestetään kesäisin noin 400 erilaista musiikkitapahtumaa, joista osa myös KUUMA-seudulla. Kaupalliset tilaisuudet vaativat vetovoimaiset artistit ja riittävän maksavan yleisön, mikä ei myöskään ole itsestäänselvyys. Esim. Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula ja Vihti ovat pyrkineet profiloitumaan tapahtumaisäntinä, mutta selkeää valtakunnallisesti tunnettua läpimurtotapahtumaa ei ole vielä seudullemme vakiintunut. Kesäteatterien ystävänä tunnistan hyvin niiden paikallista yhteisöä vahvistavan luonteen, mutta ei niistäkään ole seutumme kansallisen tunnettuuden edistäjäksi.

Kuluvalla viikolla Porissa järjestettävä Suomi-areena-tapahtuma on esimerkki alueellisesti vaikuttavasta ja valtakunnallista mielenkiintoa herättävästä tapahtumasta. Sen rakentuminen on vienyt vuosikymmeniä ja siitä kaikki kunnia Porin kaupungille yhteistyökumppaneineen. Olettaisi, että Suomen metropolialuetta kehystävällä KUUMA-seudulla olisi tilaa ja tilausta jollekin vastaavalle tapahtumalle, josta voisi kehittyä kansallisesti tai jopa kansainvälisesti tunnettu brändi. Tässä onkin meillä hyvä pähkinä purtavaksemme Suomen eri kesätapahtumiin tutustuessamme.

Aurinkoista ja sopivan aktiivista kesää toivottaen!

Tarmo Aarnio

Yhteistyöjohtaja
KUUMA-seutu liikelaitos

Muut tiedotteet