newsletter 1
KUUMA-seutu
Uutiskirje 3 2013

Osaaminen pelissä KUUMA-kunnissa! 

Kehyskuntien koulutuksenjärjestäjät esittelevät näyttävästi monipuolisia kansainvälisiä opiskelumahdollisuuksia sekä uusia, pelaamiseen ja sähköiseen vuorovaikutukseen perustuvia oppimistapoja torstaina 7.11.2013.

 

Tuntumaa omien lasten oppimisympäristöön voi saada jo aamun työmatkalla. KUUMA-kuntien opettajat ja oppilaat peluuttavat Saarella -peliä lähijunissa. Lisäksi Keravan asemalla on tarjolla lisää tietoa ja KUUMAa kahvia.

 

Tapahtumien keskipisteessä, Keravalla sijaitsevassa Keuda-talossa, on säpinää koko päivän. Ohjelmassa on uuden Saarella-pelin avoimia pelisessioita, Virtuaalipanimo -pelin esittelyitä, etäyhteyksiä kouluihin lähialueella ja Euroopassa sekä Speakers´corneria. Oppilaitokset ja niiden uudet oppimismenetelmän esittäytyvät myös ständein.

 

Puolenpäivän aikaan pohditaan asiantuntijaseminaarissa vieraskielisten opiskelijoiden koulutusta ja työllistymistä. Tapahtumat huipentuvat vauhdikkaaseen PechaKucha -iltaan.

 

Alueen kansanedustajat ovat vahvasti mukana. Raija Vahasalo ja Outi Mäkelä alustavat päivän seminaarissa. Eero Lehti ja Antti Kaikkonen kertovat oman tarinansa PehcaKucha -illassa. Tapahtumaan osallistumaan toivotaan alueen koululaisia ja opiskelijoita opettajineen ja huoltajineen sekä alueen kuntapäättäjiä ja yritysjohtajia. 

Teemapäivä on osa Uudenmaan liiton koordinoimaa vuotuista Uusimaa -viikkoa sekä Laurean kansainvälisyysviikkoa.


Tule mukaan ja pistä peliin osaamisesi!


Osaaminen pelissä! ohjelma


Osaaminen pelissä tapahtuma 7.11.2013


Uusimaa goes PechaKucha

 

KUUMA-seutu, Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ja Helsinki Design Week kutsuvat Sinut vauhdikkaaseen PechaKucha -iltaan. Tilaisuus pidetään osana Osaaminen pelissä! -tapahtumaa torstaina 7.11.2013 klo 15.00–17.45 Keravalle, Keuda-talolla.

 

PechaKucha -illassa kuulemme 10 omakohtaista ja mieleenpainuvaa puheenvuoroa teemasta kansainvälisyys, osaaminen ja koulutus. Jokaisessa puheenvuorossa esitetään 20 kuvaa, joista jokaista tasan 20 sekunnin ajan.

Oman kiehtovan tarinansa kertovat mm. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna, Opteamin toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen, Uudenmaan liiton maakuntajohtaja Ossi Savolainen sekä Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian johtaja Pirjo Hiidenmaa.

 

Tilaisuuden juontaa Helsinki Design Weekin johtaja Kari Korkman.

 

Tämä ilta jää mieleen!

 

Koko PechaKucha -illan ohjelma

 

Ilmoittaudu tästä linkistä 1.11.2013 mennessä

 


Vieraskielisten oppilaiden koulutusmahdollisuudet ja työllistyminen

 

KUUMA-kuntien koulutuksenjärjestäjät tarjoavat myös englanninkielistä koulutusta. Onko tämä hyödyntämätön valttikortti, millaista opiskelu on, miten sen jälkeen työllistyy, mitä toivotaan työnantajalta. Näihin ja muihinkin kysymyksiin saat vastauksen Diakonia Ammattikorkeakoulun, Haaga Helia ammattikorkeakoulun ja CIMOn järjestämässä asiantuntijaseminaarissa.

 

Seminaari järjestetään torstaina 7.11.2013 klo 12.30-14.45 Keuda-talolla, Keravalla. Se on osa Osaaminen pelissä! -tapahtumapäivää.

 

Lämpimästi tervetuloa!

 

Koko asiantuntijaseminaarin ohjelma.